Lainaa.com

Luokittelematon

Evoluutio ja sankarit

18.11.2010, tuivero

Näin tänään kirjan joka ilmoitti kannessaan kertovansa kaiken evoluutiosta. Kirja oli yhtä paksu kuin DVD:n kannet ja väitti kertovansa siis todella ihan KAIKEN evoluutiosta. Miten ihmeessä lajimme synty voi olla niin helppo ja yksinkertaisesti rakentunut juoni, että sen voisi koostaa sellaiseen. On myönnettävä, etten kyllä avannut opusta, mutta olettaisin kuitenkin, että kirja on tarkoitus lukea, mikä rajoittaa huomattavasti käytettyä kirjasinkokoa. Vai onko sen pointtina se, että sitten kun evoluutio on tuottanut meille piko-luokan näöntarkkuuden olemme ansainneet tietää totuuden?

Evoluutiosta tuli muuten mieleen Heroes tv-sarja. Siinähän lajimme geenit ovat kehittyneet, siten että pystymme tekemään ihmeitä. Pidän Heroesista koska se perustuu tietellisen pohjaan, josta on kehitetty loistavaa, useaan vetoavaa, viihdettä. Siinä on onnistuttu saavuttamaan monipuolisesti ihmisten luonnetta kuvastava kokonaisuus. Kukaan ei ole pelkästään hyvä tai ainoastaan paha. He muuttavat mieltään. Ystävyyssuhteita syntyy samalla kun perhesiteitä katkeaa. Kaikki me teemme valintamme ja pystymme vasta myöhemmin toteamaan mihin kannanottomme tai passiivisuutemme on johtanut. Kun matkustetaan takaisin ajassa ja estetään merkittävä tapahtuma muuttuu tulevaisuus, mutta millaiseksi?

Heroesissa hahmot eivät pysty valitsemaan supervoimaansa, niin kuin ei kukaan meistä pysty valitsemaan millaiset eväät saamme elämäämme. Kysymys on siitä miten käytämme omia edellytyksiämme. Heroesissa kuvattu perhos vaikutus on sekä ajatuksia herättävä, että huojentava. Voimme pienillä teoilla vaikuttaa moneen tekijään ja jokainen yksilö on merkittävä. Meillä on kuitenkin toisaalta aika suuri vastuu. Supervoimillaan sarjan hahmot taistelevat pelastaakseen maailman, kun taas me tavalliset pulliaiset harvemmin joudumme onneksi ottamaan kantaa sellaiseen.

Evoluution siivellä on onnistuttu kehittämään yksi monimutkaisimmista sarjoista ikinä. Koska totuus on kuitenkin aina tarua ihmeellisempää kysyn toistamiseen: Miten kaikki evoluutiosta mahtuu ohueen kirjaseen?


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *