Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Henkilökohtainen jälki

19.11.2010, tuivero

Havaittavissa on tietynlainen trendi. Joka toinen artikkeli on käsitellyt tähän menessä homeopatiaa. Tänään kuitenkin tarkastelen sitä hieman erilaisesta näkökulmasta. Aiemmin esittämäni päätelmät, jotka puoltaisivat homeopatian hoitoperiaatetta samanlainen parantakoon samanlaista ontuvat. Havaitsin että allergiaa ei paranna lika vaan se ennaltaehkäisee. Samoin rokottaminen on ennaltaehkäisevä toimenpide.

Olen edelleenkin, sitä mieltä, että homeopatian hyvä puoli on se, että siinä nähdään koko ihminen. Helsingin sanomissa julkaistussa artikkelissa kerrottiin tutkimuksesta, joka vertaili homeopatiatuotteiden käyttöä lääkkeiden käyttöön reumatismissa. Homeopatialla oltiin saatu hyviä tuloksia, mutta analysoinnissa ilmeni, että se johtui homeopaatista, eikä homeopaattisesta valmisteesta. Homeopaatti kartoittaa ihmisen läpikotaisin ja siitä tulee tunne, että hän on siellä juuri sinua varten. Länsimaisessa lääketieteessä puhutaan siitä, että kaikilla kuuluisi olla oikeus saada samantasoista terveydenhuoltoa. Tämä on tietenkin toivottavaa ja siihen tulisi pyrkiä, mutta mitä jos sanan samantasoisen eteen lisäisi adjektiivin yksilöityä?

Tämä ajatus on ollut esillä myös diabeteksen hoitosuosituksia laadittaessa. Sillä ei ole merkitystä oletko tyyppiä 1 vai 2, vaan millaista apua tarvitset. 1 ja 2 on vain luokitus joka pikemmin rajoittaa kuin edistää henkilön terveyttä. Miksi astrologinen huuhaa puhuttelee meitä? Senkö takia, että meistä tuntuu että se on juuri minulle osoitettu?

Toisista välittäminen on kuitenkin tärkeä ja luonnollinen asia, jonka homeopatia on ymmärtänyt. Joten miksi ei sitä voisi ympätä vielä enemmän myös meidän lääketieteseen?

Usko on voima ja mielepidettään saa muuttaa 🙂


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *