Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Pelko ja muutos

24.11.2010, tuivero

Miksi pelkäämme tiettyjä asioita? Vaikkei olisi haita elämässään nähnyt niin saattaa pelätä mokomaa vonkaletta aivan poskettomasti. Tai hämähäkit. Mitä pahaa ne pikkuset kahdeksanjalkaiset, joita meidän maasta löytyy ovat menneet meille tekemään, ansaitakseen moisen tunneyhteyden pelkoon? Miksi toiset rakastavat niitä ja toiset vihaavat. Tietyt elukat eivät jätä tunteitamme kylmiksi ja neutraalius niitä kohtaan on epätavallista.

Psykologialla ja evoluutiolla on tällekin ilmiölle uskottava vastaus. Ennen kun esi-isämme asuivat viidakossa ja roikkuivat puissa oli vaarana se, että se joka puusta roikkui ei ollutkaan liiani, vaan armoton käärme. Nykyäänkin vielä jos metsäpolulla näkee oksan saattaa ajatella automaattisesti käärme, kunnes tajuaa mikä on kysymyksessä. Tämä on evoluution antama puolustautumismekanismi vahvimmille. Siitä ei ole haittaa jos ensin luulee oksaa kärmeeksi, mutta jos ajatus menisikin päinvastoin voisi tulla nopeasti ruumiita.

Nykyihminen ei ole vielä oppinut pelkäämään teräaseita ja pyssyjä, jotka ovat meidän aikamme ja todellisuutemme aitoja vaaroja. Tämän takia primäärit vaistomme eivät vielä osaa samaan tapaan kuin käärmeisiin, haikaloihin ja hämähäkkeihin reagoida meidän uusiin vaaroihimme. Monen miljoonan vuoden päästä lajimme on jälleen tämänkin suhteen varmaan muuttunut. Tästä ajasta selviävät ne meistä jotka osaavat varoa tämän ajan vaaroja ja lopulta siitä tulee tiedostomatonta tietoa joka periytyy sukupolvelta toiselle.

Luonnottomasta tulee luonnollista, ja evoluutio muuttaa meitä hitaasti ja arvaamattomasti.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *